Traumasta on hankala puhua, sillä se herättää monessa jo pelkkänä ajatuksena ahdistusta. Ajattelemme monesti sitä suurena mörkönä, jonain todella dramaattisena ja kauhistuttavana tapahtumana, joka on tapahtunut jollekin muulle kuin itsellemme. Totuus traumasta on kuitenkin kaikkea muuta, ja väittäisinkin, että se koskettaa aika useaa meitä jollain tasolla. Vaikka emme välttämättä aina tunnista sitä, tai halua tunnustaa itsellemme sitä, monet meistä kantaa salaa traumaa kehossamme.

Läpimurrot aivojemme ja hermostomme toiminnan ymmärtämisessä on muuttaneet ajatteluamme traumasta. Viimeisimmät tiedot hermostosta, kehosta ja traumasta, viittaavat siihen, että käytännössä kaikki sairaudet, sekä henkiset että fyysiset, johtuvat keskushermoston häiriöistä, jotka ovat peräisin traumasta.

Kyse ei siis ole mistään tiettyä marginaaliryhmää koskettavasta asiasta, vaan se koskettaa yleisesti ottaen miltei meihin kaikkiin. Sairauksia meillä kaikilla kuitenkin on jossain vaiheessa elämäämme. Mistä kaikki tämä trauma sitten on peräisin ja miten se vaikuttaa hermostoomme ja sitä kautta terveyteemme? Siihen perehdyn tämänkertaisessa blogissani.

 

Mikä trauma on?

Voidaan ajatella keskushermoston toimintahäiriöitä, jotka johtuvat menneisyyden traumasta, uhkareaktioina, jotka eivät ole saanet kulkea koko sykliään päätökseen tai “valmiiksi”. Ne pysyvät aktiivisena järjestelmässämme aiheuttaen ajatuksia, käyttäytymistä ja fysiologisia vastineita kehossamme, jotka olisivat sopusoinnussa uhan kanssa, vaikka sellaista ei todellisuudessa enää ole. Jumitumme joko ”Taistele tai pakene” tai ”Jähmety”-tiloihin, jotka pitkässä juoksussa vaikuttaa negatiivisesti terveyteemme.

Trauma tallentuu, ainakin osittain, ei-kielellisessä muodossa erilaisina aistimuksina kehoomme, joten trauma on hyvin vahvasti kehollinen, hermostollinen tila. Tästä johtuen tehokas trauman hoito vaatii aina kehollisen tavan purkaa keskushermostoon kertynyttä traumaa. Kun hermosto on vapautunut traumasta, se pystyy toimimaan vapaasti ja optimaalisesti.

Trauma voi olla jotain mitä muistamme tai se voi johtua sikiöaikaisista kokemuksistamme tai olla peräisin elämämme alkuvuosilta, joilta meillä ei ole tietoista muistia. Trauman on jopa osoitettu siirtyvän edellisistä sukupolvista, vaikka emme vielä täysin ymmärrä mekanismia sen takana.

Se kuitenkin on selvää, että trauma kertyy kehoomme ja hermostoomme erittäin myrkyllisinä stressitasoina. Tiede ja tutkimus tästä on ollut olemassa jo vuosia. Trauma haittaa tehokasta ajattelua ja päätöksentekoa ja heikentää resilienssiämme, eli jaksamistamme, jota tarvitsemme jokapäiväisen elämän haasteisiin. Trauman aiheuttamalla stressillä on myös negatiivisia vaikutuksia fyysiseen ja henkiseen terveyteemme.

 

Mistä trauma on peräisin?

Ymmärrämme helposti mm. väkivallan traumatisoivaksi tapahtumaksi, mutta totuus traumasta on, että sitä kertyy, aina kun menetämme tai pelkäämme menettävämme jotain itsellemme arvokasta. Väkivallan tai hyväksikäytön tapauksessa menetetään mahdollisesti paljonkin; raajamme, turvallisuutemme, fyysiset rajamme, jopa elämämme. Nyt tiedetään, että löytyy myös muita tilanteita, joilla on korkea traumataso:

• Itsemääräämisoikeuden menetys (tai menettämisen pelko)
• Kodin tai maan menetys (tai menettämisen pelko)
• Rakkaan menettäminen (tai menettämisen pelko)
• Statuksen menetys (tai menettämisen pelko)
• Suhteen menetys (tai menettämisen pelko)
• Vapauden menetys (tai menettämisen pelko)
• Vakauden menetys (tai menettämisen pelko)

Jos tähän lisätään ACE-tutkimustiedot, meidän on sisällytettävä myös altistuminen huumausaineiden väärinkäytölle, vankeuden ja köyhyyden tähän luetteloon. Ehkä tärkein menetys kaikista, on kuitenkin trauma, meidän ”aidon itsemme” menetyksestä.

Esimerkiksi lapsi voi joutua tukahduttamaan ”itsensä” toistuvasti luodakseen turvallisen kiintymyssuhteen vanhempaansa. Hänen on sopeuduttava vanhempiensa malleihin vanhemmuudesta, jotka vanhemmat vuorostaan ovat oppineet omilta vanhemmiltaan. Usein nämä käyttäytymismallit syntyivät erittäin traumaattisissa tilanteissa, joissa ensisijainen prioriteetti oli selviytyminen, ei onnellisuus.

Skenaario, jossa lapsen on kiinnyttävä ahdistuneeseen vanhempaan, joka uskoo, että vaara piilee jokaisen kulman takana, on itse asiassa hyvin tavallinen. Näissä tilanteissa lapsi käy läpi toistuvan ja päivittäisen elonjäämistrauman ”itsensä” tukahduttamiseksi, jotta hän voi turvallisesti kiintyä vanhempaansa. Tämä trauma on jotain, mikä voi kulkea mukanamme läpi elämän, jos se on ”piuhoitettu” aivoihimme. Saatamme myös jatkossa joutua tukahduttamaan ”aidon itsemme” myös muissa ihmissuhteissa, esimerkiksi ystäväporukassa tai työpaikalla.

 

Vain koska trauma ei ole aktiivista, se ei kuitenkaan ole kadonnut

Toinen väärinkäsitys traumaan liittyen on, että trauma olisi olemassa vain, mikäli näemme sen manifestoituvan.

Todellisuudessa trauma löytyy hermostostamme koko ajan, ellei sitä ole on purettu. Tutkimukset viittaavat siihen, että trauma koodataan aivoihimme AMPA-reseptorien kautta mantelitumakkeeseen, aivojemme hälytysosaan. Jos trauma toistuu tarpeeksi usein tai se on riittävän uhkaava, näyttää siltä, että nämä reseptorit sementoituvat auki, jolloin ne eivät palaa normaaliin lepotilaansa. Tämä tarkoittaa, että pysymme valppaina kaikesta sellaisesta mikä saattaa muistuttaa meitä alkuperäisestä traumasta tai ”laukaista” sen. Mikäli uudelleentriggeröityminen tapahtuu, hermostossamme aktivoituu joko “Taistele tai Pakene” tai “Jähmety” tilat. Tässä vaiheessa kaikkea, mitä teemme, ohjaa fysiologia ja ajatteluprosessimme on täysin merkityksetön. Trauma on muuttunut aktiiviseksi.

 

Totuus traumasta

Kun trauman sijaan puhutaan esimerkiksi kiusaamisesta, rakkaan kuolemasta, rikoksen uhriksi tai onnettomuuteen joutumisesta, työpaikan tai toimeentulon menetyksestä ymmärrämme, ettei kyse olekaan meille hirveän vieraasta asiasta. Totuus traumasta on, että se jollain tapaa koskettaa meitä kaikkia.

Suurimpia trauma-asiantuntijoita Bessel Van Der Kolk:ia lainatakseni:

”Meidän ei tarvitse olla taisteluun joutuva sotilas tai käydä pakolaisleirillä Syyriassa kohdataksemme traumaa. Trauma tapahtuu meille, ystävillemme ja naapureillemme.”