Näin trauman purku muutti elämäni

Olen aiemmin jakanut asiakkaiden palautteita heti kehollisen traumaterapian loputtua, mutta halusin selvittää, miten pysyvät hoitovaikutukset ovat olleet. Niinpä juttelin pari viikkoa sitten usean aiemman asiakkaani kanssa ja kyselin heidän kuulumisia 3kk-1v kehollisen traumaterapian hoitojaksojen loppumisen jälkeen.

Oli ihana kuulla, miten paranemisprosessi selkeästi oli jatkunut heissä kaikissa, omalla tavallaan…

Mielenkiintoista oli myös, että hoitovaikutukset, vaikka hyviä olivatkin, vaihtelivat aika paljon ihmisestä toiseen. Toisaalta, niinhän trauman oireetkin vaihtelevat…

Tänään ajattelin jakaa teille tarkemmin, mitä kerrottavaa asiakkaillani oli – ja miten trauman purku muutti heidän elämänsä.

 

“Hermosto rauhoittui monen vuoden ylivireyden jälkeen.”

 

Päivi* kävi 6kk sitten 3kk hoitosarjan kehollisessa traumaterapiassa.

Kun aloitettiin yhdessä työskentely hän kertoi, että hänellä oli parin viimeisen vuoden aikana ollut vaihtelevasti ahdistus- ja paniikkikohtauksia, joissa voimakkaita kehollisia oireita. Hän oli kohtausten alettua elänyt jatkuvassa ylivireydessä ja pelossa siitä, että kohtauksia tulee töissä, missä hän ei työn luonteen takia pystynyt niitä näyttämään.

Päivi kertoi vastikään, eli noin 6kk hoitojen päätyttyä, omasta kokemuksestaan kehollisesta traumaterapiasta näin:

“Minun hermosto rauhoittui hoitojen myötä monen vuoden ylivireyden jälkeen. Vaikutukset ovat kantaneet ihan tähän päivään saakka, eli koen, että sain hoidoista pitkäaikaista apua.

Kehollinen traumaterapia palautti niin perusteellisesti syvän turvan tunteen, että sitä on hankala sanoittaa. Minun ei tarvitse enää pelätä koko ajan jotain. Pystyn taas kokemaan rauhaa kehossani.

Olen oppinut käyttämään sinun opettamia säätelykeinoja rauhoittamaan itse itseäni haastavissa tilanteissa ja luottamaan taas omaan kehooni. Olen myös ymmärtänyt, että olen erityisherkkä ja sen seurauksena muuttanut esim. omaa työskentelytapaa niin, että se ei turhaan kuormita minua.”

 

“Olo on rauhallisempi, selkeämpi ja kevyempi.”

 

Johanna* kävi 2kk mittaisen hoitosarjan kehollisessa traumaterapiassa noin 8kk sitten, jonka jälkeen hän kävi vielä kerran kuussa ylläpitävissä hoidoissa puolen vuoden ajan. Kyseiset hoidot päättyivät 2kk sitten.

Kun Johanna aloitti kehollisen traumaterapian hänellä oli ollut paljon pitkäkestoista ja voimakasta stressiä viimeiset pari vuotta, mikä oli johtanut ylivirittyneisyyteen ja unettomuuteen sekä kehollisiin lihasjumeihin. Myös jaksamisen kanssa oli ollut haasteita.

Johanna kertoi omasta kokemuksestaan näin:

“Kehollinen traumaterapia toi minulla lisää rauhallisuutta, selkeyttä ja keveyttä.

Minulla on aina ollut taipumusta huoliajatteluun ja näen yleensä enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia ympärilläni. Kehollinen traumaterapia oli minulle käänteentekevä ja se muutti suhtautumistani kaikkeen. Huoliajattelu on vähentynyt huomattavasti ja hermostoni on tasoittunut.

Koen, että olen nyt paljon paremmassa tilassa kuin aiemmin. Inhottava paineen tunne hävisi kehosta ja oloni on myös fyysisesti kevyempi. Kun hermostoni on aiempaa tasapainoisemmassa tilassa, niin oma jaksaminen on myös ollut huomattavasti parempaa.

Olen oppinut, miten itse saan opettamillasi säätelykeinoilla rauhoitettua itseäni. Joudun tosin edelleen olemaan tarkka, sen suhteen, etten ylivirity ja huomaan, että voin parhaiten jos pystyn pitämään arjen lukujärjestyksen tasaisena.”

 

“Hoidot pisti liikkeelle paljon suuremman muutoksen, kuin mitä odotin.”

 

Marialla* kehollinen traumaterapia tuli päätökseen noin 8kk sitten, 2kk hoitosarjan jälkeen.

Kun tapasimme ensimmäisen kerran Maria koki olevansa hyvin lähellä loppuun palamista. Hän tunnusti olevansa perfektionisti ja suorittaja, jolla ei ole mitään rajoja. Oli lapsuudesta asti kannatellut omia vanhempiaan ja toistanut saman aikuisena, sekä vanhempien kanssa että työpaikoilla.

Maria kertoo tämän hetkisestä tilanteestaan näin:

“Voin paremmin niin monella tapaa.

Hoidot laittoi lempeällä tavalla liikkeeseen suuren muutoksen. Huomattavasti isomman, kuin mitä ajattelin.

Oivalluksia nousi lempeästi esille jo hoitojen aikana luomassasi turvallisessa tilassa ja olen pohtinut niiden jälkeen paljon sitä, mitä haluan elämältäni.

Hyvinvointini on parantunut. Flunssakierteet ovat loppuneet ja immuniteetti on vahvistunut. Kapasitettini käsitellä asioita on kasvanut. Arki tuntuu paremmalle monin tavoin.

Opin asettamaan omat rajat. En edes yritä venyä enää. Minulla on nollatoleranssi suorittamiseen ja lepään heti, kun tuntuu siltä, että sitä tarvitsen. Tunnistan myös huomattavasti paremmin nykyään, missä mennään ja pyrin säännöllisesti muistuttamaan itseäni siitä, etten mene sata lasissa.

Voin rehellisesti sanoa, että kehollinen traumaterapia muutti minun elämäni.”

 

“Kestän paremmin hankalia tunteita.”

 

Anne* kävi kehollisessa traumaterapiassa 3kk hoitosarjan, joka päättyi 4kk sitten.

Hänet toi alunperin keholliseen traumaterapiaan suuri henkilökohtainen suru, jonka fyysisyys yllätti. Vaikka menetyksestä oli jo jonkun verran aikaa, Anne koki edelleen välillä irtautuvan tilanteista ja ettei “aina ole omassa kehossaan”. Hän nukkui huonosti ja tunsi paineen tunnetta rinnassa. Hän epäili myös, että kehoon oli jumiutunut paljon tunteita.

Anne kertoi omasta kokemuksestaan näin:

“Olo oli tukkoinen, uupunut ja hauras ennen hoitoja – mutta ei enää. Olo on parempi kuin vuosiin. Minulla ei ole vanhoja vaivoja enää ollenkaan. Sekä kehon että mielen hyvinvointi on lisääntynyt huomattavasti.

Henkinen resilienssini on kasvanut ja kestän paremmin myös hankalia tunteita. Myös jaksaminen on parempaa ja olen pystynyt aloittamaan uusia harrastuksia.

Yllättävää kyllä sain hoidoista apua myös vaihdevuosioireisiin. Ne hävisi kaikki hoitojen myötä. Pystyin lopettamaan myös määrättömän karkin syönnin ja kokonaan sokerin käytön.

Hoidot auttoivat kehoa saamaan taas omia viestejään läpi siitä, mikä sopii ja mikä ei. Ihan kuin olisin lapsen kehoon palannut, missä kehon signaalit on vahvat. Minun on huomattavasti helpompi tehdä päätöksiä. Osaan myös arvostaa ja kunnioittaa kehon viestejä ja tunnistan, kun on tarve vaan olla.

Olen tosi kiitollinen tästä setistä – se korjasi jotain, mitä en oikein voi selittää.”

 

“Tiedän vihdoin miltä tuntuu, kun kaikki on hyvin!”

 

Tuula*, aloitti kehollisen traumaterapian helmikuussa 2023 ja kertoi silloin, että hän varmaan on ollut ylivirittynyt lapsesta asti.

Muistan vielä elävästi, kun yhden hoitokerran jälkeen asiakas ihmetteli “outoa oloa”. Oli kuulemma sellainen, mitä hän ei muistaakseen ollut aiemmin kokenut. Selvisi myöhemmin, että se outo olo olikin rento olo. Hänellä vierähti siis miltei 50v ennen, kuin hän pääsi kokemaan, miltä tuntuu, kun hermosto ei ole stressitilassa.

Tuulalla loppui 3kk mittainen kehollisen traumaterapian hoitosarja aika lailla 12kk sitten. Näin hän kertoo kokemuksestaan vuosi hoitojen päättymisen jälkeen:

“Matka kanssasi oli mahtava!

Sain selkeästi apua prosessista. Opin tunnistamaan hermostoni tilaa ja toimimaan sen mukaan, ja ennen kaikkea sain kokemuksen, miltä tuntuu, kun hermosto on tasapainossa.

Se oli käänteentekevä kokemus minulle, tiedän vihdoin miltä tuntuu, kun ”kaikki on hyvin”. Kun elämä on seesteistä ja rauhallista.

Hermostoni voi tosi paljon paremmin. Vireystilassa on tietenkin normaalia vaihtelua, mutta hermostoni on selkeästi tasapainottunut. Jaksamista on myös tullut lisää. Kestän nykyään stressiä paremmin ja uskallan tuntea myös hankalia tunteita eri tavalla kuin aiemmin.

Kehollinen traumaterapia oli myös rohkaisu siihen, että lähdin tekemään tärkeitä muutoksia oman työni ja elämäni suhteen ylipäätään.

Nyt elän elämääni, sen sijaan, että se olisi pelkkää selviytymistä.”

 

Asiakkaiden kokemukset ovat huikeat – siitä voidaan varmaan kaikki olla samaa mieltä.

On kuitenkin sanomattakin selvä, että oli sitten hoitomenetelmä, miten tehokas tahansa, niin mikään hoito ei sovi kaikille. Oikea hoitomenetelmä itselle löytyy vain testaamalla.

Jos haluat selvittää olisiko kehollinen traumaterapia oikea ratkaisu juuri sinun tilanteeseesi, voit varata itsellesi maksuttoman konsultaatiopuhelun kanssani. Lähdetään siitä sitten yhdessä katsomaan, voisinko olla sinulle avuksi.

Parhaimmillaan saatat jo 2-3kk hoitosarjan jälkeen kokea samankaltaisia muutoksia olossasi, kuin edellä mainituilla asiakkaillani – eli levollisemman hermoston, paremman kehomieliyhteyden, lisääntyneen sisäisen turvan ja resilienssin, eli jaksamisen arjessa.

 

>>> Tästä pääset laittamaan minulle viestiä

 

*Kaikki asiakkaiden nimet muutettu suojaamaan heidän yksityisyyttä. Kaikilta asiakkailta saatu lupa jakaa heidän tarinaa anonyymisti.